maanantai 25. maaliskuuta 2013

Stressinhallintateoria

Olen ollut pari päivää poissa koneelta niinkin leppoisasta syystä, kuin mahahaava.

Stressillä taitaa olla näppinsä pelissä ja aloinkin tutkiskelemaan asiaa omaan ratkaisukeskeiseen tyyliini. Miten selättäisin stressin? Elämässäni ei ole tilaa stressata, koska lapset tarvitsevat voimissaan olevan äidin. Mieheni tarvitsee vaimon. Koirani tarvitsee ulkoiluttajan. Jääkaappini tarvitsee täyttäjän.


Listaan tähän stressini aiheet, joita löytyikin yllättäen melko monta:
  1. Lasten pärjääminen koulussa (tulevaisuus)
  2. Lasten pärjääminen harrastuksissa (itsetunto ja hyvä mieli)
  3. Lasten täit ja flunssat
  4. Oma terveys (Mitä lapset tekisivätkään ilman muo)
  5. Lasten kaverisuhteet (sosiaalisuus)
  6. Lasten kehitys
  7. Raha (Jotta lapsilla olisi kaikki tarvittava)
Olen listojen kirjoittelija ihmistyyppiä, mutten ollut koskaan kirjoittanut listaa stressin aiheesta, koska en ennen tätä talvea ollut koskaan tajunnut tunteneeni stressiä. Nuorena kannoin mukanani melkoista muistojen painolastia ja varmaan se nosti stressitasoani niin, että kun pääsin omaan elämääni kiinni vanhoja muistelematta, perustin perheen ja aloin huolehtia ja stressata muiden puolesta, enkä tullut edes kokeneeksi koskaan stressitöntä ajan jaksoa elämässäni. Ehkäpä stressi tarttui mukaani jo kohdussa? Tarttuuhan se eläimilläkin.

"Noo, ei kannata turhaa stressata-" ja ratkaisukeskeinen elämänasenne ylipäätänkin ovatkin helppoudeksi naamioituneena saaneet  minut nyt sairastumaan fyysisesti. Mitä helvettiä? Olisiko sittenkin pitänyt käydä asioita läpi (eli märehtiä) menneisyyden tapahtumat ja  jauhaa hiekkalaatikon reunalla paskaa äitien kanssa turhanpäiväisyyksistä (kelata pelkoja lasten suhteen vertaistuen parissa), eikä vain olla muka huolestumatta mistään. Olisiko kuitenkin parempi tuntea, ahdistua ja hajota välillä, eikä aina olla vain reipas, kypsä ja jaksava?

Turha stressi tuntuu hivenen siltä, että olisi vaarassa kokoajan, mutta ilman syytä.

Moni löytämäni sivusto tarjoaa sellaisia neuvoja, kuin;
  • Ole positiivinen
  • Älä murehdi turhaan
  • Anna asioiden olla, älä stressaa turhaan
  • Lepää, rentoudu, nauti hetkestä
  • Liiku, syö terveellisesti

Kaikki tietävät nämä vinkit ja lähes joka-ainoa ihminen, jonka tunnen noudattaa näitä neuvoja niin hyvin kuin pystyy, mutta miksi sitten kuitenkin jonkun lähteettömän tutkimuksen mukaan 45% aikuisista  kärsii stressin fyysisistä oireista tai jopa sairastuu stressin aiheuttamiin sairauksiin jossain vaiheessa elämäänsä?


Mitäpäs jos kaikki ovatkin väärässä?

Syön hyvin, en juo alkoholia, en juo kahvia, en tupakoi, syön lisäaineetonta kotiruokaa, asun mahdollisimman terveellisessä ympäristössä  ja olen hyvästi naimisissa.  Lisäksi ajattelen ratkaisukeskeisesti ja aina kun tulee tarpeettomia ahdistavia ajatuksia pistän ne tiukasti pinnan alle. Mitäpä jos pitäisi vanhan kunnon Freudin ukon oppien mukaan sittenkin märehtiä asioita, olla välillä helvetin surullinen ja oikein kylpeä huolissa, kunnes ne eivät enää polta?
Mitäpä jos vanha neuvo:"Elä itke, kaikki on hyvin" onkin väärä?

Jospa ihmiset sairastuvat stressiin ja stressin takia siksi, että he yrittävät jättää asian huomiotta.
Jospa kuitenkin kodin sotkuisuuden aiheuttamaan stressiin auttaakin siivoaminen, eikä meditoiminen.
Jospa selittämättömään stressiin auttaakin vanhojen traumojen kaivelu, eikä luonnossa liikkuminen.
Jospa rahahuolien aiheuttamaan stressiin auttaakin toisen työn ottaminen, eikä terveellisempi ruokavalio.
Jospa huoleen lapsista auttaakin yhdessä tekeminen ja jonkun kanssa asioiden märehtiminen, eikä lainkaan väkisin hoetut positiiviset mantrat.
Jospa naisten lehtien artikkelit ja internetin virallisen näköiset terveyssivustot luulevatkin väärin.
Jospa asia onkin nurinkurin, keisarin uudet vaatteet.

No, olen nyt sitten hirveissä vatsakivuissa verta vähän oksennelleena märehtinyt huoliani ja menneitä tapahtumia, jotka muokkasivat minusta ihmisen, joka huolehtii liikaa ja välittää vähän ylimääräristäkin (maalaa piruja sisäiselle seinälleen) vatsahaavaan saakka.

Jos nyt sitten kuitenkin selviää, että tämä tuska johtuikin heliko-bakteerista, eikä stressistä, niin mä en kyllä ala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti